Miten mukaan?

Jousiammunnan aloittamista harkitsevan kannattaa ensin osallistua tutustumistilaisuuteen.

Tutustumistilaisuus kestää 1,5 tuntia. Tilaisuuden aikana pääsee kokeilemaan ammuntaa tähtäinjousella ja sen perusteella voi ratkaista, haluaako lähteä opettelemaan ja harrastamaan tätä teknisesti haastavaa ja keskittymiskykyä vaativaa lajia. Tutustumistilaisuudessa käsitellään asioita teoriassa sekä käytännön kokeiluna. Alle 15-vuotiaiden osalta toivomme vanhempien tulevan mukaan tilaisuuteen. Heiltä ei peritä maksua, jos eivät ammu. Yksin harrastavan juniorin kohdalla on vanhempien tuki tärkeää, joten haluamme, että myös vanhemmat saavat lajista oikean kuvan, mm. ajankäytöstä.

Alaikäraja tutustumistilaisuuteen on 11 vuotta. Tämä siksi, että alle 11-vuotiaan motoriikka ei vielä ole kehittynyt riittävästi sekä siksi, että seurallamme ei ole tarjota sopivia ammuntavälineitä pienille ampujille.

Tutustumistilaisuuden hinta on 20 euroa. Maksu tasarahalla tai mobilepaylla tilaisuuden alkaessa.

Tutustumisen jälkeen sinulla on mahdollisuus osallistua alkeiskurssille. Alkeiskurssimme toteutetaan useimmiten ryhmäkursseina, jolloin samassa ryhmässä on useita oppilaita ja ohjaajia. Alkeiskurssin kesto on 6 x 1,5 h tai 4 x 2,25 h riippuen aikatauluista, ryhmäkoosta yms. Alkeiskurssin hinta on 200 euroa ja maksun pitää olla maksettuna Arcuksen tilille ennen alkeiskurssin alkua.

15-vuotiaiden ja sitä nuorempien kohdalla toivomme, että huoltaja olisi paikalla vähintään viimeisen kurssikerran. Näin hän saa jonkinlaisen kuvan ammunnasta ja samalla hänen kanssaan voidaan keskustella mahdollisesta harrastuksen aloittamisesta ja siihen liittyvistä asioista.

Harrastuksen aloittamisen edellytys on seuran jäseneksi liittyminen. Liittyjältä peritään liittymismaksu (joka on samalla kuluvan vuoden jäsenmaksu), jonka suuruus on aikuiselta 80 euroa ja alle 20-vuotiaalta 40 euroa. Liittymismaksu käteisenä tasarahalla sekä täytetty henkilötietolomake tulee luovuttaa jollekin kurssilla mukana olleelle ohjaajalle viimeistään ensimmäisellä kurssin jälkeisellä ammuntakerralla.

Kurssin käynyt ja jäseneksi liittynyt ampuja voi kurssin jälkeen käyttää seuran välineitä enintään kahden kuukauden ajan. Ampujan tulee kuitenkin ottaa huomioon, että välineet eivät ole hänelle varatut, vaan saattavat olla muussa käytössä. Kahden kuukauden jälkeen pitää omat välineet jo olla käytössä.

Voinemme hyväksyä jäseneksi myös henkilön, joka ei ole suorittanut alkeiskurssiamme, mikäli hän pystyy osoittamaan, että on suorittanut alkeiskurssin tai Ensinuolet-kurssin jossain toisessa jousiammuntaseurassa tai muuten omaa riittävät tiedot ja taidot sekä ymmärtää ratakäyttäytymisen turvallisuusnäkökohdat.

Kaikki tiedustelut ja varaukset tutustumisista ja kursseista: Jari Hauninen, sähköposti jhauninen(at)hotmail.com

Tutustumisiin ja alkeiskurssille osallistuvat ampuvat omalla vastuulla. Arcus ry ei ole vakuuttanut ampujia.

HUOM: Isommat ryhmät, esim. yritysporukat, kaveriporukat: lisätietoa teille sivulla ”lajiesittely”