PERUTTUJA HARJOITUSVUOROJA
Perjantai 1.4. – sunnuntai 3.4. on kaikki harjoitusvuorot peruttu TSA:n kisojen takia
Arcus ry on turkulainen vuonna 1953 perustettu urheiluseura, joka on erikoistunut jousiammuntaan.
Perjantai 1.4. – sunnuntai 3.4. on kaikki harjoitusvuorot peruttu TSA:n kisojen takia
Maastojousiampujainliiton EM-kisoista 17.-19.3.2022 Arcukselle 3 kultaa, 1 hopea ja 2 pronssia.
Tähtäinjousessa Susanna Helin voitti nuorten aikuisten sarjan. Viimeisen päivän tulos jäi 3 pistettä ME:stä ja kokonaistuloksella olisi voitettu myös naisten sarjan Euroopan mestaruus. Etukäteen nimetyssä joukkueessa Susanna Helin ja Johanna Helin saivat pronssia.
Vaistossa Marko Sundman voitti EM-joukkuekultaa myöskin etukäteen nimetyssä joukkueessa, henkilökohtaisessa kilpailussa sijoitus oli 8.
Raija Kleemola voitti naisten senior-luokan taljajousen.
Arcuksen jäsenet, mutta näissä kisoissa Luxemburgia edustaneet Rolf Wilhelmi ja Eetu Wilhelmi, voittivat myös pronssia ja hopeaa henkilökohtaisessa kisassa.
Asko Kinnusen lopullinen sijoitus vaistossa oli 10. ja Johanna Helin oli naisten tähtäinjousessa 6.
Arcuksen kevätkokous pidetään 31.3.2022 klo 18 Kupittaan keilahallin kahvion kokoustilassa. Kaikki jäsenet tervetulleita!
Perjantaina 11.3. ei ole harjoitusvuoroa. Sen sijaan lauantain kansallisen kisan talkoot alkavat perjantaina klo 18.
Lauantaina 12.3. ei kansallisen kisan takia ole lainkaan normaalia harjoitusvuoroa.
Muutoksia kahteen harjoitusvuoroon: lauantai 5.3. ja sunnuntai 6.3.
Molemmat harjoitusvuorot ovat klo 14 – 16. Kello 16 tulee harjoitustilan olla tyhjä (TSA:n käyttöön).